Seuran sisäiset pelisäännöt

Veteli Pesis

  • Tarjoaa mahdollisuuden ohjattuun harjoitteluun kaikille pesäpallosta kiinnostuneille.
  • Tarjoaa halukkaille pelaajille pelimahdollisuuden piirin alaisessa sarjassa joko seuran omassa joukkueessa tai auttaen mahdollisuuksien mukaan etsimään sopivaa pelipaikkaa toisessa seurassa.
  • Mahdollistaa pesäpalloon liittyvän, monipuolisen koulutuksen esim. pelinjohtaja, tuomari.
  • Järjestää asianmukaiset pelipuvut, pelikentät, pukukopit ja muut peleissä tarpeelliset asiat.
  • Pitää yhteyttä pesäpalloliittoon, Keski­-Pohjanmaan Pesikseen ja alueen muihin pesisseuroihin.
  • Edellyttää urheilijamaista, päihteetöntä ja kannustavaa käytöstä pelaajilta, pelinjohtajilta ja vanhemmilta harjoituksissa ja pelireissuilla.
  • Odottaa, että vanhemmat huolehtivat ennen ja jälkeen pelien kentän siisteydestä ja järjestyksestä, myyvät seuran hyväksi kioskituotteita ja osallistuvat kirjureina ja tuomareina pelien toimitsijatehtäviin.
  • Seuran varainhankinta tapahtuu vapaaehtoisvoimin (talkoot, sponsoreiden kerääminen jne.), joten monien ihmisten osallistuminen helpottaa yhteisen työpanoksen läpiviemistä.

Pelaaja

  • Harrastan joukkuelajia – otan aina pelikaverini ja joukkueeni huomioon. En kiusaa, arvostele enkä muutenkaan aiheuta mielipahaa oman joukkueen jäsenille tai vastustajalle.
  • Toimin urheilijamaisesti, päihteettömästi, kannustavasti ja reilun pelin hengessä harjoituksissa ja pelireissuilla.
  • Olen esimerkkinä nuoremmille pelaajille. Noudatan sääntöjä, kunnioitan tuomareita ja arvostan saamiani tehtäviä (pelitehtävä, tuomarointi tms.).
  • Opettelen huolehtimaan itsestäni ja varusteistani.
  • Yritän osallistua joukkueen toimintaan aktiivisesti. Ilmoitan ajoissa pelinjohtajalle/valmentajalle, jos en pääse harjoituksiin tai peliin.

Pelinjohto

  • Muistan, että olen aina pelaajilleni tärkeä henkilö ja roolimalli. Pyrin luomaan kannustavan ja positiivisen ilmapiirin.
  • Sovin yhdessä pelaajien kanssa joukkueelleni säännöt.
  • Ilmoitan peliajankohdista ja muista aikatauluista pelaajille/huoltajille valitsemallani tavalla riittävän ajoissa.
  • Suunnittelen ja vedän harjoitukset.
  • Hoidan yhteydet seurajohtoon ja muihin joukkueisiin.

Vanhemmat

Vanhemmat ovat joukkueiden tärkeimpiä tukijoita. Toivottavasti mahdollisimman monet vanhemmat osallistuvat joukkue­ ja seuratasolla lasten harrastukseen.

  • Tuon lapseni ajoissa harjoituksiin ja peleihin. Annan pelinjohtajien vastata harjoituksissa ja peleissä joukkueen ohjaamisesta. Monesti ylimääräiset apukädet ovat tarpeen.
  • Yritän toiminnallani saada aikaan hyvää mieltä ja yhteishenkeä. Tärkein tehtäväni on kannustaa asiallisesti ja reilusti.
  • Sovin joukkueen muiden vanhempien kanssa kioski­, kirjuri­ ja tuomarivuorot.
  • Huolehdin lapseni pelilisenssin ostosta. Peleihin voin tarvittaessa koota kimppakyytejä.
  • Huolehdin ennen junnupelejä tulostaulun, tuomarilaikat, kirjurivälineet oikeaan päähän kenttää ja pelin jälkeen tuon ne siististi takaisin varastoon.
  • On suotavaa, että vanhemmat osallistuvat seuran talkoisiin ja varainhankintaan sekä esim. kirjurikoulutukseen. Mikään työ yhteisen harrastuksen eteen ei ole turhaa ja kaikkien panosta tarvitaan.
Real Cookie Bannerin evästeilmoitus WordPressiin