Poikien Superpesiksen mestari ratkeaa kolmannessa ottelussa

Veteli Pesis ja Sotkamon Jymy pelasivat jälleen tasaisen ja jännittävän 2. finaaliottelun nyt Sotkamon Hiukassa. Jos ensimmäinen finaaliottelu oli ulkokentän juhlaa, niin samaa oli myös toinen ottelu. Ottelu meni supervuoroon ja siinä Veteli teki yhden juoksun voittaen ottelun 1-2 (0-1, 2-0, 0-1).
Ensimmäisellä jaksolla Vetelin Juho Heikkalan lyömä juoksu riitti jaksovoittoon kun Sotkamo jäi ilman juoksuja. Juoksun toi Lauri Vihriälä. Sotkamolla oli hyvä painostus vielä neljännessä vuoroparissa, mutta kaikki kolme kotiutusyritystä Vetelin ulkokenttä hoiteli tyylikkäästi.
Toisella jaksolla Sotkamo teki kaksi juoksua ja nyt oli Vetelin vuoro jäädä nollille. Jakso Sotkamolle 2-0.
Supervuoron aloittavalla Veteli teki yhden juoksun Miska Mortensenin linjaan suunnatulla hermopallolla ja juoksun toi Aleksi Lassila. Sotkamo rakensi omalla sisävuorollaan yhden kolmostilanteen, mutta juoksu jäi saamatta ja näin supervuoro Vetelille 0-1 ja koko ottelu 1-2.
VePen parhaana palkittiin Aleksi Lassila ja kakkospalkinnolla Lauri Vihriälä. Sotkamon palkitut olivat Jere Heikkinen ja Joona Kinnunen.
Finaalisarjan kolmas ja ratkaiseva ottelu pelataan Vetelissä Ruohopatin kentällä.
1. finaaliottelu ke 22.9. Vetelissä klo 15.30
2. finaaliottelu la 25.9. Sotkamossa klo 14.00
ottelu streamataan Kainuun Sanomien kautta (vaatii kirjautumisen/tilauksen)
3. finaaliottelu su 26.9. Vetelissä klo 14.00 (stream Ruutu Plus palvelussa)